Kimpassa oppien Kivikon koululla
Kivikon koulun ykkösellä kimpassa oppivat niin opet kuin oppilaatkin. 1a- ja 1b-luokilla on lukuvuonna 2019-2020 yhteensä 54 oppilasta ja luokkia luotsaavat Eeva- ja Sanna-Pauliina -opet. Suunnittelemme opetuksen yhdessä ja toteutamme paljon yhteisiä oppituokioita joustavasti ryhmitellen. Todennäköisesti ainoakaan ideoista ei ole omamme, vaan useilta huippukollegoilta 'parastettu'. Haluamme kirjata muistiin, mitä tuli tehtyä. Toivottavasti blogistamme on iloa myös muille!
perjantai 28. helmikuuta 2020
torstai 20. helmikuuta 2020
HDG-jakson kertaus
Tänään hiiritunnilla kertasimme HDG-jakson asioita työskentelypisteissä:
- Kirjoitusvihkoon harjoiteltiin jakson kirjaimia.
- Pelattiin Aapisen kertausaukeaman lautapeliä.
- Vektor-peli tableteilla
- Toimintamatolla koodattiin kaverin kanssa sanoja. Ope oli valmistanut sanalappuja ja kaveria piti ohjata matolla kulkemaan kaikkien sanan kirjainten kautta. Lopuksi sana piti osata sanoa.
- Lumiukkosanelussa piti käydä lukemassa käytävältä sanoja ja kirjoittaa ne vihkoon. Aina kahden sanan jälkeen sai piirtää lumiukkomonisteeseen lumiukolle kaksi yksityiskohtaa.
torstai 23. tammikuuta 2020
Geometria
Geometria-juttuja kerrattiin ja harjoitelitiin pistetyöskentelyn muodossa. Tehtäväpisteillä tehtiin kuvioita geolaudoilla, tehtiin kuvioita geometrisilla paloilla ja harjoiteltiin peilaamista ja symmetriaa.
perjantai 17. tammikuuta 2020
Sata päivää fiksumpina
Varsinaisena juhlapäivänä, perjantaina 20.1., enkun tunnilla harjoittelimme lukuja 0-100 ja pelasimme bingoa. Lisäksi oppilaat kiersivät kahden tunnin aikana viidessä toimintapisteessä, joissa touhuttiin seuraavia:
- keksitään ja kirjoitetaan 100 syytä, miksi koulu on kivaa
- nopanheitto ja satataulun värittäminen sataan asti
- miltä näytän satavuotiaana (FaceApp, kuvan tallentaminen Driveen)
- kuinka pitkän matkan kulkee100 askeleella/kuinka monta hyppyä ehtii 100 minuutissa
- 100-punokset paperisuikaleista
100. koulupäivän valmistelua
Olemme syksystä asti laskeneet koulupäiviä. Joka päivä seinällä olevaan akvaarioon ui yksi kala lisää. Kymmenen pikkukalaa vaihtuvat kymppikalaan. Kevätlukukauden alkaessa koulupäiviä oli kertynyt jo 91. ja sadatta koulupäivää päästiin juhlimaan 17.1.2020.
Askartelimme jo edellisnä päivänä juhlan kunniaksi kruunut ja viikon aikan oppilaat suorittivat 100-haasteita: kirjoitan luvut 0-100 ja kirjoitan sata sanaa. Lisäksi ekaluokkiin koottiin satanäyttelyt, joihin sai kotona tuoda esineen tai asian, johon luku sata liittyy jollakin tavalla.
keskiviikko 27. marraskuuta 2019
Vesitutkimuksia
Yltissä meillä oli aiheena veden olomuodot ja ominaisuudet. Hiiritunneilla lähdimme tutkimaan vettä erilaisissa toiminnallissa pisteissä:
1. Tutki millaista vesi on? Miltä se haisee, entä maistuu?
2. Kelluuko vai uppoaako? Erilaisia esineitä, joiden kelluvuutta tutkittiin.
3. Miten veden pinta asettuu, jos pulloa käännetään eri asentoihin.
4. Ensin kokeiltiin kelluuko muovailuvahapallo. Sen jälkeen yritettiin muovailla sellainen joka kelluisi.
5. Langanpätkä asetettiin veteen. Todettiin, että se ei uppoa. Lisättiin pisara astianpesuainetta sekaan ja tutkittiin mitä sitten käy.
6. Pillin avulla asetettiin pöydälle vesipisara. Vesipisara tuli kuvata sekä ylhäältä että sivultapäin katsottuna.
Oppilailla oli oma vastausmonisteensa, johon tutkimustulokset kirjattiin. Lopuksi käytiin yhdessä tulokset läpi ja mietittiin myös että miksi näin kävi.
Lisäksi luokat tekivät vielä oman yhteisen tutkimuksen: Matkustava vesi ja Janoinen kasvi. Nämä tutkimukset löytyvät kirjasta Vesi (Jenni Vartiainen, Suvi Tuominen Oppi&Ilo-sarja). Näiden tulokset opṕilaat esittelivät toiselle luokalle seuraavana päivänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








































